Kyseinen projekti oli hieman erilainen, kun auto oli ajossa koko ajan.
Tässä kunnossa auto oli kun se koripuolelta tuli.
Ensin vähän hiottiin P240 ja P320 kitattavia kohtia.
Kittailua ja hiomista oli jonkin verran ja useampana päivänä ja välissä auto tosiaan oli ajossa eli pohjamaalia vedettiin paukulla useampaan kertaan ja hiottiin.
Kun muodot oli kutakuinkin kohdillaan päästiin vihdoin maalaamaan pohjaväri.
Pohjamaali käytiin läpi karhunkielellä.
Seuraavaksi maalattiin pintaväri. Autossa ei ollut värinumeroa löydettävissä eikä saatu sitä muualtakaan selville joten väri piti itse värimalli läpysköistä etsiä.
Maalauksen jälkeen vedettiin vielä lakka päälle. Valmiina huomattiin ettei värimalli ja maalattu pinta vastanneet täysin toisiaan, joten sävy oli hieman eri mitä piti mutta silti lähin mitä löytyi.
Auto maalattiin myöhemmin vielä uudelleen jolloin väri häivytettiin takaoveen.
Lakasta tuli muutamia valumia.
Samassa vedettiin sivupeilin kupu väriin ja lakattiin.
Muutamia kämmejä tuli matkan varrella mutta niistä selvittiin ja mitään korjaamatonta ei tapahtunut.
Tässä oli tekemässä myös muutamiakin muita opiskelijoita eri vaiheissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti