Ensin pestiin koko puskuri ja aloitettiin takapuolelta hiomalla halkeamakohdat P80.
Sitten Hannu opetti miten lasikuidulla korjataan, sillä ei kumpikaan meistä ollut lasikuiduttanut ennen mitään.
Eka leikattiin halkeamakohtien mukaan sopivan kokoiset palat lasikuitumattoa valmiiksi.
Sitten pensselöitiin hartsimömmöä halkeamakohtiin, lasikuitumaton pala siihen ja päälle tupsuteltiin lisää hartsia niin, että matto oli märkä ja läpikuultavahko.
Seuraavana päivänä keskityttiin etupuoleen.
Avattiin halkeamakohtia jonkinnäkösellä hiomakoneella vähän isommalle kuopalle ja ympäriltä hiottiin P80.
Halkeamiin laitettiin lasikuitukittiä kuoppien "pohjalle".
Lasikuitukitin levittäminen ei ollut mitään mielekkäimpiä hommia.
Lasikuitukitti hiottiin tasaiseksi.
Loput epätasaisuudet halkeamakohdista tasoiteltiin normikitillä.
Vielä on hommaa jonkin verran ja tässä välissä ruiskutettiin paukulla tumman harmaa pohjamaali halkeamakohtiin, jotta nähtiin millä mallilla kittaukset oli ja oliko muodot kohdillaan.
Joitain kohtia vielä muokattiin pikkasen ja sitten puskuri oli hiomaväriin valmiina.
Tässä kohtaa saatiin uutta näkökulmaa kehiin ja kittikohdat lähes "uitettiin" maalissa, jotta saadaan hiottua kittirajat helposti ilman, että maali hioutuisi puhki.
Valumiakin sain taiteiltua ja, kun kerran "uittaa" sai... Öhm..
Joitain ikäviä pikkureikiäkin lasikuidussa oli, jotka näkyi nyt hyvin, muttei niille kuulema nyt tässä tapauksessa ainakaan vielä mitään tehdä.
Ilmakuplakin hiomaväristä syntyi uunituksessa.
Puskuri hiottiin nyt P400 kittikohdista rajat pois ja muuten koko puskuri hiottiin vesissä P800 SOFTILLA!! joka muuten oli uusi juttu minulle ja toimi kylläkin ihan kivasti.Muutama kohta paikkailtiin paukulla ja hiottiin vielä ne vesissä myös.
Sitten oli pintavärin vuoro. Käytettiin Lechlerin maalia ja kahdella lähes märällä kerroksella ja konrollilla, jonka taru veti, saatiin kiva pinta aikaseksi.
Lakkana käytettiin Standoxia ja se ruiskutettiin kahdella märällä kauniiksi. Eikä valumia jes!
Molemmat tekijät oltiin tyytyväisiä lopputulokseen ja toivottavasti asiakaskin kelpuuttaa.