lauantai 2. marraskuuta 2013

Volvon ylimaalaus

Eka mun ylimaalaus ja yleensäki iso homma, mistä tuliki vähän isompi homma mitä oli tarkotus.
Lakan kuorimista, maalin loppumista, valumia, mandariinia ja muuta pientä kivaa.
Halusin myös maalata nyt puskurit kokonaan ja kaikki listat auton värisiksi, jolloin auto näyttää mielestäni siistimmältä ja paremmalta.

Aluksi irrotin kilvet ja merkit autosta, sitten rasvapesin osa, osalta ja merkkasin vauriot, lommot ja muut huomioitavat kohdat. 





Kittasin lommot ensin levittäen vain lommon pohjalle kittiä, jonka hioin P120. Sitten toinen satsi kittiä kireesti vähän isommalle alueelle ja hionta P240









































Tässä kohtaa teippasin joitain kohtia, etten vahingoita niiden pintaa vahingossa hioessani. Kaikki maalattavat alueet hioin  epäkeskolla P320 sieltä minne pääsi koneella ja muualta käsin P400 softilla.

Kun auto oli hiottu kattoa ja muovilistoja lukuunottamatta, puhalsin paineilmalla pölyjä pois ja yllätyksenä tajusin vanhan lakkapinnan kuoriutuvan pois peilin kuvusta ja takapuskurista.










Homma siirtyi sitten pesuhalliin. Ennen sitä suihkutin kittikohtien päälle spraypohjamaalia. Pesuhallissa otettiin painepesurilla lakkaa pois niin paljon kuin lähti. Jere auttoi painepesuroinnissa.








Autosta kuoriutui lakka takapuskurista, takaluukku, oikea takapuskuri, O.takaovi, O.etuovi ja oikea peilinkupu. Painepesurikuorinnan jälkeen puhaltelin suurimpia vesiä pois ja sitte hiuka uunitettii kuivaks.
Sitten kävin koko auton läpi P400 softilla.
























Paukulla ruosteenestomaalit, muovitartunnat ja vielä peittelyt uusiksi.
























Auto maalattiin pariinkin otteeseen mutta lopullinen pinta vedettiin Lechlerin aineilla.
Vesivärit päälle.



























Ja vielä lakkaus ja peittelyjen poisto ja muutaman osan kasaus.



































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti